Minusta
Olen työskennellyt puheterapeuttina vuodesta 2015 lähtien, ja olen vahvasti sitä mieltä, että itselleni ei voisi olla parempaa työtä olemassa! Nautin suunnattomasti siitä, että pääsen hyödyntämään vahvuuksiani päivittäisessä työssäni, pääsen kohtaamaan lapsia ja perheitä useimmiten heidän arkiympäristössään ja pääsen auttamaan niinkin tärkeiden asioiden kanssa, kuin vuorovaikutus, puhe ja kieli ovat meille kaikille. Työssäni olen myös usein uuden äärellä uteliaana ja nöyränä sille, että aina on lisää opittavaa.
Erityisen tärkeänä työssäni pidän asiakkaan vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden hyödyntämistä, huumoria sekä sujuvaa yhteistyötä lähipiirin kanssa. Olen kahden lapsen äiti, ja lapsiperhearki kaikkine puolineen on tuonut uusia näkökulmia myös työhöni puheterapeuttina. Haluan auttaa perheitä löytämään heidän arkeensa sopivat tavat tukea ja vahvistaa puheterapiassa harjoiteltavia asioita. Pyrin tuomaan näkyväksi perheelle, kuinka paljon oikeita asioita he jo tekevät, ja kuinka pienillä muutoksilla arjen jo olemassa olevissa tilanteissa voidaan vaikuttaa.
Minulle on tärkeää, että asiakkaalla on seurassani turvallinen ja rento olla. Mukautan omaa toimintaani ja kommunikointiani sen mukaan, mikä asiakkaan herkkyys ja rytmi on. Olen aiemmalta koulutukseltani varhaiskasvatuksen opettaja ja lisäkouluttaudun säännöllisesti, jotta voisin parhaalla mahdollisella tavalla palvella ja auttaa asiakasta ja lähipiiriä heidän yksilöllisten haasteidensa kanssa.
Yritykseni nimi, Puhesilta, viittaa valikoivan puhumattomuuden kuntoutukseen, jossa puhesillaksi kutsutaan henkilöä, jonka kanssa puhe jo onnistuu, ja joka lähtee “viemään puhetta sinne, missä se ei vielä onnistu”. Puhesilta symbolisoi itselleni myös laajemmin yhteyden ja vuorovaikutuksen vahvistamista, mikä mielestäni liittyy kaikkeen puheterapiakuntoutukseen.
Valikoivan puhumattomuuden (tilannekohtainen puhumisen vaikeus) ja epäselvän puheen kuntouttaminen (mm. puhemotoriset haasteet) ovat erityisen lähellä sydäntäni. Kokemusta on kertynyt kuitenkin laaja-alaisesti erilaisten vuorovaikutuksen, kommunikoinnin, kielellisen kehityksen, syömisen ja puhe- tai oraalimotorisen kehityksen haasteiden kuntouttamisesta, sekä puhetta tukevien ja korvaavien keinojen käytöstä (esim. ADHD, autisminkirjo, ARFID, viivästynyt puheen- ja kielenkehitys, kehityksellinen kielihäiriö).
Minulla on kokemusta sekä lähi- että etäpuheterapiasta.
Koulutus
Filosofian maisteri FM (Logopedian koulutusohjelma, Oulun Yliopisto) 2015
Kasvatustieteiden erityisesti varhaiskasvatuksen kandidaatti KK (Oulun yliopisto) 2010
Lisäkoulutukset
Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja -koulutus, (30op), kesken 2024-2025
ECHO työpaja, tilannekohtaisen puhumisen vaikeuden kuntoutusmenetelmä, (4pv), kesken 2024-2025
Hanen - It takes two to talk (4pv), 2024
Valikoiva puhumattomuus - puherohkeuden vahvistaminen (2pv), 2024
Myofunktionaalisia näkökulmia kuntoutuksessa (2pv), 2024
Introduction to Prompt Technique (3pv), 2023
Etäterapia nykyaikaisin metodein (1pv), 2023
Konkreettisia vinkkejä ja työkaluja äänteiden oppimiseen (1pv), 2023
Sensoriset pulmat syömishaasteiden taustalla - miten arvioin ja kuntoutan? (1pv), 2022
Selective Mutism, modules 1-4, Maggie Johnsson, 2022
Puheen ymmärtämisen kuntoutus lapsilla ja nuorilla, osat I ja II (2pv), 2022 ja 2023
Lasten puhemotoristen taitojen arviointi ja kuntoutus, (Oulun yliopisto, 5op), 2020
Lähiyhteisön ohjaus (Oulun yliopisto, 5op), 2020
Etänä lähelle – etäkuntoutuksen mahdollisuudet puheterapiassa, (2pv) 2020
Pragmatics, play and theory of mind and executive functions (Oulun yliopisto, 5op), 2020
Logopedisen arvioinnin käytänteet ja uudet menetelmät (Oulun yliopisto, 5op), 2020
Apusanamenetelmä (1pv), 2017
Lasten ja aikuisten puheen apraksian erotusdiagnostiikka ja kuntoutus, 2016
Apraxia, sensory motor approach to apraxia of speech and related motor speech disorders, 2016
OPT-2, 2016
Puheterapeuttisen tavoitteenasettelun ABC, 2016
Näin ohjaat yhteisöä, 2016
PRT (Pivotal Response Training), 2016
OPT-1, 2015
Kipinää ja käytännön ideoita kuvakommunikointiin, 2015
